Tämän kesän uutuusostokseni Syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata) jaksaa ihmetyttää duracellmaisella kukkimisellaan. Heinäkuun alkupuolella hankittu kasvi se vain kukkia porskuttaa! Aiemmin kesällä vihreän heleä sävy ja hentoisen herkkä olemus viehättivät, mutta nyt taitaa olla jo bad hair day ihan pysyvästi.
Tässä kaunottaressa (jonka nimeä en nyt löytänyt loistavasta Antti Riikosen Suomalainen perennakäsikirja -opuksesta) piisaa runsautta ja liiallistakin levittäytymishalukkuutta. Musta silmä kertoo mitä tuleman pitää: keltainen hiipuu ja musta valtaa yhä enemmän alaa.
Myös maa-artisokka (Helianthus tuberosus) on täysin uusi tuttavuus puutarhassani. Mukuloita sain kevään taimienvaihtotorilta ja kun nistä nousi vain pari, sain lisätaimia naapurilta. Pituutta piisaa paljon yli minun mittani ja kohta voisi alkaa kaivella netistä reseptejä, keitto on kuulemma jumalaista.
Krassit (Tropaeolum) eivät näin sateisena kesänä ja myöhään istutettuna halunneet kavuta kohti taivaita, vaan jäivät ihan nöpöiksi ja kukkasatokin mitättömäksi. Mutta mieluiten vähän kun ei ollenkaan, eikös?
Tulilatvaa pidetään ihan turhaan huonekasvina, sillä sehän on mitä mainion ja kestävin kesäkukka. Tosin jo näin syyskuun loppupuolella alkaa toukokuussa jo täyttä päätä kukkinut kasvi vähän menettää väriään. Se sallittakoon.
Maailman helpoin kesäkukka samettiruusu (Tagetes patula) voi sekin joskus tuottaa pettymyksen. Oliko vika taimissa, loputtomassa sateessa vai minussa, mutta onnistuinpas kerrankin tappamaan samettiruusut ihan alkuunsa. Muutama kukkanen enää jaksaa sinnitelä.
Lyhtykoiso (Physalis alkekengi) on oikeasti matala kasvi, mutta nyt se on joutunut marjapuskien sekaan ja valoa saadakseen sen on venyttävä kuin se kuuluisa Jaakon pavunvarsi.
Jos keltainen on toukokuun vahva väri narsisseissa, tulppaaneissa ja voikukissa, niin syksyllä sama keltainen taas palaa kehiin entistä voitokkaampna voimaa ja energiaa pullollaan. Yellow rules!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti