Eläköön tulppaanidiversiteetti!

Vuodet näkyvät tulppaanikirjossa: äkkiseltään laskien löysin puutarhastani 19 erilaista lajiketta.

Joka syksy ostan pussikaupalla tulppaaneja kylvettäväksi kukkapenkkeihini. Joka syksy ne penteleen markkinamiehet ovat keksineet uusia värejä, uusia yhdistelmiä, uusia kokoja, uusia reunuksia... Ja minuahan viedään kuin Toimia Facebookissa.

Kerrottu valkoinen tulppaani, tämä on ihan kauneimpia!

Jännittävät värit ja taustalla näkyy mun naapurin kesäproggis

Nää ripsuhelmat on niin nättejä.

Viime keväänä olin olevinani kovinkin fiksu: kirjoitin ylös, mitkä kukkapenkkini kaipaavat tulppaanitäydennystä ja minkä värisiä. No höh, syksyllä olin jo hukannut koko vihon, joten taas olin ostoksilla tulppaanihumalassa ja niin kuin humalassa yleensäkin, niin "helan går". Senpä vuoksi värikylläisyys ja yllättävät yhdistelmät ovatkin valttia puutarhassani aina keväisin.

Tänä keväänä olen nauttinut paitsi laadusta myös määrästä. Yli 50 oranssia tulppaani kukkapenkissä on jo näky, joka saa huokailemaa elämän yltäkylläisyyttä.

Avokadowiherwinkki

MWWW on täällä taas ja Marjiksesta kajahtaa Minnan Werraton-Wiher-Winkki!

Tällä kertaa winkkauksen idea on ystävämme avokado, tuo oivallisen kasvisrasvan lähde, tuo kosimiseenkin innostava pastan raaka-aine ja erityisen helppo ja kylläisyyttä ylläpitävä osa aamiaista (pari paahdettua luomuruisleipää, päälle avokadoa ja mukillinen kahvia, nammm!).

Avokadon ongelma on kypsyminen. Kaupassa myydään ihanan halvalla isoja pussukoita avokadoja, jotka sitten ovat kovia ja raakoja. Norminiksi, että lähellä on muita kypsiä hedelmiä, ei tässä tapauksessa auta. Mutta tämä MWWW tärppää:

1) Ota pari aukeamaa päivän Hesaria. Avokadot ehkä tuntisivat olonsa mukavaksi, jos valitsisi ulkomaanuutisia tai Ruokatorstain.

 2) Kääri Hesari hellästi avokadojen ympärille

3) Odottele pari päivää ja voilá: avokadot ovat syöntikypsiä!

Rohkelikko ja punainen tupa

Viime viikonloppuna olin kevätretkellä lähiseuduilla. Katsastelimme kaikkea kivaa kuten taimitarhoja, ihania kahviloita & lahjatavaramyymälöitä, luomuherkkuja - ja tietenkin söimme hyvin ja paransimme maailmaa.

Retken kohokohta oli visiitti ystäväni ystävän luona, kutsuttakoon häntä tässä nimellä Rohkelikko, sillä niin uskomattomia olivat hänen ratkaisunsa ja visionsa.

Helsingin hektisestä sydämestä tämä Rohkelikko oli viime talvena muuttanut maalle ikivanhaan taloon, joka on viimeiset kymmenen vuotta ollut tyhjillään. Punaisen tuvan kuistilla kasvoi ruukkusitruunapuu kuin muistutuksena kaupungin hassuuksista.

Lämmin keittiö, pikkainen makkari. Suuri kylmä tupa täynnä tavaraa ja Rohkelikon päänuppi täpösen täynnä ideoita. Tilaa voisi vuokrata erilaisiin kokoontumisiin, siellä voisi järjestää kursseja ja näyttelyitä, siellä voisi olla pop-up-ravintola tai kahvila tai vaikka pizzeria hienon leivinuunin innottamana... Vintti ja ulkoaitat mahdollistaisivat bed&breakfast-toimintaa tai elokuvailtoja tai ihan melkein vaikka mitä.

Rohkelikon pihalla seisoi todellinen komistus, nimittäin ihka oikea traktori! Siis naisella! Joka asuu siellä korvessa ihan yksin! Olen sanaton.

Omistajattaren jaloissa pyöri pari koiraa ja hiirivahdeiksi tilatut kissat ovat vielä niin pikkuisia, että silmät sokeina ne imevät emonsa lämmintä tissiä. Piha-aitauksessa kirmaili äiti- ja tytärkili. (Opin myös hienon sanan "kilistää", joka tarkoitta pikku kilin synnyttämistä). Rohkelikko kuvasi, mitä kaikkea hän oli jo vuohenmaidosta valmistanut ja ideoita riitti vielä saman verran lisää.

Kesällä pihalla tepastelee kanoja ja kukko tulee pitämään jöötä. Mehiläistenhoitokurssille Rohkelikko oli suutaamassa pikimmiten.

Voin sanoa, että vilpittömästi ihailen moista heittäytymistä. Ihmettelen, kuinka joku uskaltaa? Kuinka joku saa moista itsestään irti! Eikö pelota paljas maaseutu tai toimeentulo?

Rohkelikolla on vielä duunia Helsingissä, ja rakennusten remppaaminen ja bisnesideoiden pyörittely ovat vasta aluillaan. Mutta jo tämän lyhykäisen tapaamisen ja sightseeingin seurauksena uskon, että tästä naisesta vielä kuullaan ja hänen tuleva yritystoimintansa - mitä se sitten onkaan - tulee kukoistamaan.

Ehkä bisneksen kehittelyyn tarvittavaa mielenrauhaa saa vanhan ulkorakennuksen puun muodoista ja väreistä, jotka inspiroivat ja rauhoittavat kuin meren aallot.

Minun ihana vihreä kuplani!

(Puutarha-aakkosissa fuskataan: B onkin bubble)

Tunnustan ihan rehellisesti: elän vihreässä kuplassa. En häpeile sitä, enkä väitä seuraavana päivänä kannanottoani satiiriseksi tai pyytele anteeksi. Ei, minä elän vihreääkin vihertävämmässä kuplassa ja nautin joka hengenvedosta!

Vihreä kuplani on oma siirtolapuutarhamökkini, satoisa palstani, mukava yhteisöni. Täällä kasvatan omaa syötävää ja välillä jopa hurahtelen Kallion trendipelleilyyn hankkimalla lehtikaalia ja goji-siemeniä. Täällä kierrätän ja kompostoin. Täällä kannan varhain keväällä ja myöhään syksyllä veteni ämpärillä yli 100 metrin päästä mökilleni. Täällä en pääse todellisuutta pakoon, siitä pitää haiseva biovessani huolen.

Täällä käyn yhdistyksen yleisessä saunassa ja lainaan yhdistyksen pensasleikkuria. Yhdistyksen ansiosta multasäkit tuodaan suoraan puutarhaani ja kun sähkökaappini paukahtelee ja savuaa, yhdistyksen sähkövastaava tulee pääsiäislauantaina sitä korjaamaan.

Vihreä kuplani opettaa yhteisöllisyyden molemmat puolet, siis myös sen, ettei se aina niin autuaaallista ole. Kuplassani toimii demokratia, täällä meillä on kaikilla samat säännöt porttien ulkopuolisesta statuksesta riippumatta.

Olen niin hurahtanut vihreään kuplaani, että toivoisin kaikilla olevan mahdollisuus kokea vastaavanlaista ihanuutta. Käsillä tekemistä, oman työn tulosten näkemistä, ulkoilmassa puuhastelua, leppoistamista, itsensä toteuttamista, kivoja naapureita, yhdessä tekemistä, jatkuvasti paranevia palveluja...

Minun vihreässä kuplassani myös presidentti osallistuu alueen talkoisiin.

Armoa puutarhurille

Puutarha-aakkoset alkavat nyt alusta ja A on ajankohtainen iso aihe: Armo.

Näin keväällä puutarhassa pitäisi touhuta yötä päivää. Suunniteltavaa, tehtävää ja asioiden yhteensovittamista on enemmän kuin S-Triolla Smolnassa.

Kun tällaisena vuodenaikana iskee flunssa, on mielessä negatiivisia ajatuksia kuin etanoita sateen jälkeisessä perennapenkissä. Makaan sängyssä ja kiroilen kaikkea tekemätöntä: perunat olisi pitänyt istuttaa jo viikko sitten, uudet viljelylaatikot maalata, kukkapenkit siivota ja nurmikko! Sen rehotuksesta ei jää jälkeen edes entisen itä-blokin naiskeihäänheittäjien kainalot.

Erittelen tunteitani. Kiukkua flunssaa kohtaan, häpeää tekemättömistä töistä, huonoa omaatuntoa sairastamisesta, pahantuulisuutta ja itseni haukkumista siitä, että aikaa kuluu hukkaan. Noin alkajaisiksi.

Päätän olla itselleni armollinen ja hyväksyä tilanteen. Minkäs minä flunssalleni voin. Mitä siitä, jos tänä vuonna uudet perunat viivästyvät yli viikolla. Mitä siitä, jos kasvilaatikot täyttyvät myöhemmin. Mitä siitä, jos hikoilen tuplasti ajaessani ylipitkää nurmikkoa.

Elämä on keskeneräistä ihan viimeiseen henkäykseen asti. Siihen ei auta kuin ajatus, että joka aamu on armo uus. Elämässä ja aivan erityisesti puutarhassa.

Nyt reissataan!

Puutarhatarinoita on lähtenyt talveksi koluamaan maailman ihmeitä. Uusimmat päivitykset niin Aurinkorannikolta kuin Thaimaasta ja ties vielä mistä löytyy Tänne ja takaisin -reissublogistani:

http://tanne-ja-takaisin.blogspot.com.es/

Luvassa myös puutarhapäivityksiä!

Ruma ruusunpoikanen

Olipa kerran Ellen ja Jussi ja heidän kaunis puutarhansa. Paraatipaikalla, kaikkien katseiden hellimässä keskipisteessä, kukoisti ruusupenkki täynnä toinen toistaan ihanampia Europeana-ruusuja, joita Jussi hoiti ja helli lakkaamatta.

Keväällä, uuden kasvukauden kynnyksellä, ruusupenkkiin ilmestyi vieraita. Mullasta pisti esiin vihreitä päitä, jotka kasvattivat vartta vauhdilla. Jussi mulkoili tulokkaita ihmetellen. Silti hän ruusuja paapoessaan lahjoitti siinä samalla myös rumille uudisasukkaille yhtäläisesti rakkautta ja ravinteita.

Diivaiset ruusut inhosivat koleannäköisiä vieraita. "Tuollaisia ruusuja en ole koskaan nähnyt! Noin pehmeävartisia ja väärän vihreitä! Hyi olkoon", ne sanoivat niskoja nakellen.

Tulokkaat, rumat ruusunpoikaset, häpeilivät itseään. Totisesti, heidän vartensa ei ollutkaan puuta, ei merkkiäkään aatelisista piikeistä ja kuinka ällöttävän tukevia he olivatkaan! He painoivat päänsä alas ja kuuntelivat nöyrinä kauniimpien tovereidensa pilkkaa.

Jussikin alkoi saada kylläkseen epähienoista ruusunpoikasista. Sumeilematta hän repi niitä juurineen irti, ja jäljellejääneet toverit itkivät menetettyjä sukulaisiaan kuunnellen samalla isompien ruusujen ilonpitoa muukalaisten hävittämisestä.

Sitten Jussi ja Ellen saivat vieraita. Iloiset päiväkahvit nautittiin puutarhassa, jonka keskikesän loistoa joukolla ihasteltiin. Yksi vieraista katsahti arvioivasti ruusupenkkiä ja lausui "Ai sulla kasvaa tuossa auringonkukkia".

KA BOOM, koko puutarha järkkyi! Tunnistaminen repäisi epätietoisuuden verhon Aristoteleen Runousopin rajuudella. Nimen ja identiteetin saaneet rumat ruusunpoikaset nostivat kumaraisen päänsä, oikaisivat vartensa ja kääntyivät kohti aurinkoa.

Loppu onkin sitten silkkaa satua. Rumiksi ruusuiksi leimatut auringonkukat saivat niin paljon itsetuntoa, että ne alkoivat kasvaa, kasvaa, kasvaa... Ylpeät ja kauniit ruusut eivät mitenkään pysyneet perässä. Kaikista kauheinta ruusuille oli, kun hävyttömät auringonkukat ensin kasvoivat lähes taivaallisiin korkeuksiin ja sitten ne kehtasivat avata kukkansa ja antoivat kultaisen keltaisen hehkunsa kiiriä puutarhan kaikkiin sopukoihin.

Sen pituinen se.

Omenankukkien "mono no aware"

Omenpuiden kukat saavat minut sanattomaksi. Tai päinvastoin, ne saavat minut hakemaan loputtomasti uusia sanoja ja yhdistelmiä, jotka kuitenkaan eivät tavoita omenankukkien todellisinta sisintä.

Onneksi en ole yksin, tälle kaihoisalle sanattomuudelle on termi: mono no aware. Tutustuin siihen Mia Kankimäen kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

Kirjassa Mia kuvailee termiä näin:  "Maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttuvuuden tunnetta, asioiden määrittelemätöntä mutta pakahduttavaa surullisuutta."

Mia ihailee Kiotossa kirsikankukkia: ”Ehkä nyt olen saanut mono no awaresta aavistuksen. Ehkä se viittaa juuri tähän, kirsikankukkien ylimaalliseen kauneuteen ja tietoon siitä, ettei se kauneus kestä kuin hetken, että se on pian ohi, mutta sitä ennen sen kokeminen (ja samalla sen katoavuuden tajuaminen) on niin pakahduttavaa, ettei sitä pysty ilmaisemaan muuten kuin huudahtamalla ah, sielunsa syvyyksistä, tunteen täsmällistä olemusta milloinkaan tavoittamatta.”

Ja jatkaa: ”Siihen liittyy totaalista kauneutta, annos kaihoa, aavistus epätoivoa, tunne siitä, ettei kaikesta tästä pysty koskaan nauttimaan niin paljon kuin pitäisi, sillä siitä ei saa otetta, sitä ei saa mukaansa, sitä ei voi omistaa, sille ei pysty täysin antautumaan, se jää aina hieman tavoittamattomiin, vaikka on täysin sen ympäröimä. Tunne on sietämätön ja ihana, ja vaikea kestää.”

MOT ja AMEN

Puutarhatrendit 2014, osa 2

Hesari oli käynyt kevään puutarhamessuilla ja tuliaisina oli neljä puutarhatrendiä otsikolla "Viherpeukalo ei nyt pröystäile." (Lähde: Helsingin Sanomat 4.4. "Hyötyviljelijä arvostaa helppoutta / Heidi Lämsä).

1 Kier­rä­tys­ma­te­riaa­lit. Kier­rä­tys­puu­tar­has­sa hyö­dyn­ne­tään kaik­kia ma­te­riaa­le­ja. "Tä­mä epä­va­kau­den ai­ka nä­kyy tur­val­li­suus­ha­kui­suu­des­sa se­kä tie­tys­sä vaa­ti­mat­to­muu­des­sa, mis­tä sii­nä kier­rä­tys­puu­tar­has­sa on ky­sy­mys. Eli täl­lä het­kel­lä ei ha­lu­ta pröys­täil­lä", sa­noo jutussa haastateltu suunnitteluhortonomi Tanja Nie­mi­nen.

2 Omaa elä­män­ta­paa ko­ros­ta­va puu­tar­ha. Hi­mo­kok­kaa­jan puu­tar­ha on yrt­ti­tar­ha, kun­toi­li­jan puu­tar­has­sa on paik­ka kahva­kuu­lai­luun.
3 Hyö­ty­vil­je­ly. Oman ruuan kas­vat­ta­mi­nen tuo hyö­dyn li­säk­si on­nis­tu­mi­sen iloa.
4 Met­sä. En­si vuo­dek­si met­säs­tä, sam­ma­lees­ta ja jär­vi­ve­des­tä en­nus­te­taan kan­sain­vä­lis­tä hit­tiä. Suo­ma­lai­nen mök­ki­mai­se­ma siis tu­lee kau­pun­ki­vil­je­lyn rin­nal­le.

Kommentti:
Noista neljästä ainut uutuus edellisen postauksen maailmanlaajuisempiin trendeihin on tuo metsä.  Oikeasti en usko metsän tulevan Suomessa kovin isoksi puutarhatrendiksi, kun meillä on ihan oikeaa metsää metsät väärällänsä, ei sitä tarvi enää puutarhaan tuoda.

Kierrätysmatriaaleissa soisin muistettavan, ettei puutarha ole mikään romuvarasto. Ja edelleen ne, joilla on varaa sijoittaa puutarhaansa, pröystäilevät siellä sydämensä kyllyydestä! Eli onko taloudellinen epäarvoistuminen tulossa jo puutarhaankin?

Kommentti viikkoa myöhemmin:
Onko kyseessä trendi vai jälkijuna, jos aihe on jo valmiiksi pureskeltu, kirjoitettu kirjaksi, painettu, myyty aikansa ja laitettu jo alennukseen Akateemisen Hulluilla Päivillä? Ainakin siellä näkyi kirjat sekä Metsäpuutarhasta että Kierrätyspuutarhasta.

Puutarhatrendit 2014, osa I

Garden Media Groupin ilouutisena kaikille naisille todettakoon, että miehet ovat löytäneet puutarhan!

Alla listauksena uusimmat trendilöydökset. (Lähde: 125-sivuinen raportti on ladattavissa osoitteesta http://www.gardenmediagroup.com. Tämä alla oleva tiivistelmä on lainattu suoraan Uudenmaan Marttojen Facebook-sivulta "Uudenmaanmartatvinkkaa", johon sen on postannut Kirsi Mäkinen.)

1.  Kompostointi yleistyy yhä. Ruoantähteiden kierrätys trendikästä.
2. ”Superruuat ovat ruokien supermalleja”. Mustikat, kaalit ja voikukat.
3. ”Juo puutarhasi” eli tee siitä smoothieta ja muita juomia.
4. ”Pue puutarhasi” eli hanki suihkulähteitä, patsaita, lintualtaita ja kynttilänjalkoja.
5. ”Elämme mehiläisistä” eli 85 % Telluksen kasveista ovat pölyttäjäriippuvaisia. Emme pärjää ilman niitä.
6. ”Ammennetaan paikalliskulttuureistamme” – suositaan paikallislajikkeita ja omia maatiaisia sekoitettuna etniseen diversiteettiin.
7. Väreissä ja muodoissa yksinkertaisuutta: tee monokulttuureja kasveista, luota mustaan ja valkeaan.
8. Jaa puutarhasi ja kukkapenkkisi osiksi, joissa voimakkaita ja räjähtäviä väriläiskiä ja kontrasteja.
9. Maailmalla nuoret miehet, ainakin tilastojen mukaan, ovat löytäneet sisäisen ja ulkoisen puutarhurinsa eli möyrivät maata ja kuluttavat ahkerasti puutarhatuotteisiin.
10. Puutarhoja pitää ajatella myös sisätiloissa ja huonekasvien äärellä, koska ne lisäävät tuottavuutta, rauhoittavat, vähentävät stressiä ja ylläpitävät mielenterveyttä.
11. ’Fingertip gardening’ yleistyy eli sorminäppäryyttä tarvitaan hydro-eli vesiviljelylaitteiden asennuksessa ja säätämisessä sekä huollossa, aurinkoenergian hyödyntämisessä, automatiikkojen ja aikakytkimien kanssa ( – pipetointitarhurointia..)
12. Tonttipuut löydetään uudelleen ja uudelleen: ne lisäävät tontin ja asuinrakennuksen myyntiarvoa, vähentävät stressiä, melua, pölyä, rikollisuutta ja nostavat elämänlaatua.

Kommentti:
Syö, juo, pue puutarhasi, suosi lähistön kasveja, kompostoi, tee voikukkasalaattia jne. - mitään todella uutta ei näistä trendeistä löytynyt. Se on aina kivaa, että vastakkaiset trendit ovat totta yhtä aikaa kuten "suosi mustaa ja valkoista" ja "istuta räjähtäviä väriläiskiä".

Silmiä särkevää pröystäilyä

Kun kissani Otto kuoli, kävin lähimmästä kukkakaupasta ostamassa surukukiksi valkoisia kalloja. Pelkät valkoiset kukat vihreine varsineen läpinäkyvässä maljakossa sopivat koruttomuudessaan tunnelmaan. Sulavalinjaiset kallat ilmentävät kauneuden ydintä ja niiden kellomainen nielu aivan kuin johdattaa sielun tuntemattomaan.

Viikon kuluttua kuolemasta yritin piristää itseäni jo aivan toisenlaisella kukkakimpulla. Tallinnan vanhan kaupungin kukkatorilta ostin muhkean asetelman vaaleanpunaisia krysanteemeja koristeltuna valkoisella hörhelöillä ja taustoitettuna vihreällä lehtikasvilla ja sidottuna vaaleanpunaisella nauhalla. 

(Anteeksi, että kuva puuttuu, olen näköjään poistanut sen kännykästäni).
 

Kimppu on näyttävä. Jotenkin sen kauneus on kuitenkin tasapaksua ja laskelmoitua. Räikeää. Tyhjänpäiväistä. Lähes loukkaavaa surutalossa.

Suru on saanut minut kavahtamaan kaikkea typerää pinnallisuutta. En ole avannut enää telkkaria.  Hesareista olen saanut vaivoin luettua vain sunnuntainumerot. Elämässäni ei nyt ole aikaa eikä tilaa tyhjänpäiväisyydelle.

Istun sohvalla, luen kirjoja ja katselen vaaleanpunaista kukkapröystäilyä. Se särkee silmiäni. Kauneus ei lohduta eikä houkuttele seesteisiä ajatuksia silloin, kun se ei ole aitoa ja aika ja paikka ovat vääriä. Laskelmoitu kauneus muuttuu rumuudeksi ja sen osoite on - - - biojäteastia.

Töpö söpön ylösnousemus

Edellisjouluna minulla oli harvinaisen töpö ja söpö amaryllis (klikkaa sanaa amaryllis ja lue postaus). Amaryllikseni ei tapojeni mukaisesti päätynytkään kukoistuksen jälkeen täyttämään biojäteastiaa, vaan se sai jäädä jatkoajalle ihmettelemään elämää. 

Kevään ja kesän se hörpiskeli niukanlaisesti vettä. Syksyn tullen leikkasin lehdet pois ja lopetin kastelun tykkänään. Kasvi joutui myös evakkoon mökille.

Mökillä se möllötteli sopivassa n. 10 asteen lämmössä tammikuun puoleenväliin, jolloin kasvi paluumuutti kaupunkiin, sipuli istutettiin uuteen multaan ja annettiinpa janoiselle vähän vettäkin.

Ei aikaakaan, kun alkoi tapahtua! Sipulista nousi teräviä vihreitä lehden alkuja. Varsi vahvistui ja sen päähän plumpsahti kiva pikku pullistuma, joka sitten pullistui ja paisui ja pullistui, kunnes…

Ylösnousemuksen suuri ihme, vaikka pääsiäiseen oli vielä aikaa! Olin aivan haltioissani moisesta saavutuksesta, sillä yleensä tyrin sisäkukkien kanssa lahjakkaasti. Mutta että saan saman amarylliksen kaksi kertaa kasvatettua sipulista upeasti kukkivaksi kukaksi, se on juhlan paikka se!