Puutarha on raaka taistelukenttä, jossa röyhkein, voimakkain, laajimmin verkostuva voittaa aina. ”Lebensraum!” kiirii huuto kasvien yllä niiden käydessä loputonta sotaansa. Heikot sortuu elon tiellä ja tyhjäksi jäänyt tila vallataan alta aikayksikön.
Elämä on epäoikeudenmukaista. Yksi kasvi kukoistaa puutarhan parhaalla pläntillä, jossa on aurinkoa ja varjoa, vettä ja ravinteita. Millä perusteella juuri tämä kasvi saa yltäkylläisesti hyvää, kun joku toinen joutuu kärsimään? Missä on oikeus ja kohtuus? Missä tasapuolinen hyvän jakaminen?
Elämä on täynnä rakkautta. Toveruutta. Tuen antamista. Lähikasvi saa kiemurrella naapurin vartta pitkin. Varjossa viihtyvä nauttii puun viilentävästä suojasta. Kasvuston kaunotar houkuttelee pölyttäjät paikalle myös seinäruusujen iloksi.
Elämä on täynnä yllätyksiä. Matkoja. Uusia ja outoja paikkoja. Miten eteläpihalle istutettu kasvi löytyykin seuraavana kesänä läntisestä kukkapenkistä? Mistä ihmeestä vaaleanpunaisen malvan seuraksi on lennähtänyt violetti kellokukka? Kuinka punainen akileija onkin muotoutunut valkoiseksi?
Elämä on loputonta yltäkylläisyyttä. Yhdestä siemenperunasta saa yli kymmenen tilalle. Vadelmien lukumäärä on vähäisempi kuin taivaan tähtien, mutta silti lähes yhtä mahdoton laskea. Kuinka monta omenaa on yhdessä omenan siemenessä? Ja voikukat: Luoja on todella ollut yltäkylläisen liioittelevalla tuulella luodessaan voikukat!
Elämä on lyhyt: kukinto kuihtuu päivässä. Elämä on pitkä: ikivanha omenapuu lykkää uusia versoja joka kevät, joka ikinen kevät.
Elämä on toivoa täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti