perjantai 6. joulukuuta 2013

Vapautta puutarhaan!

Itsenäisyyspäivänä 6.12.  MarjisXmasCalender ryntää liput liehuen puutarhan aidalle vaatimaan vapautta. Ei eläimille eikä  puutarhatontuille vaan siirtolapuutarhureille.

Siirtolapuutarha on kuin hyvin säädetty tehdas, jossa liukuhihnalta työntyy tismalleen samanlaisia mökkeröitä ja puutarhoja. Oikein rumasti sanottuna "aivan kaikki" on säädetty: pensasaitojen korkeudet, palo-ojien leveydet, kuinka ison pation saat rakentaa ja koska ajat nurmikkosi. Kannatan sydämestäni näitä kaikkia, mutta silti...

Rakas Joulupukki, toisitko sitten joskus kun kerkeät, vaikka tulevien vuosikymmenten saatossa, hieman vapautta ja yksilöllisen luovuuden mahdollisuutta myös siirtolapuutarhaan?

Tietenkin yhteispuutarhassa pitääkin olla säädökset. Kamalaltahan alue näyttäisi, jos mökkinsä saisi rakentaa vaikka kolmikerroksiseksi ja 80-neliöiseksi. Tai jos tonttia reunustaisikin 15-metrin korkuinen kuusiaita. Tai mökki olisi väriltään musta tai vaaleanpunainen.

En kaipaa revoluutiota, vaan ihan piskuista evoluutiota. Enemmän voisi sallia sellaista yksilöllistä soveltamista, joka olisi nykyaikaista ja tyylillisesti alueelle sopivaa. Aika kiitää eteenpäin kuin pendolino, mutta siirtolapuutarha jumittaa itsepintaisesti poterossaan.

Ihan salaa joskus toivon, että kaikki kukat saisivat vähän vapaammin kukoistaa. Mutta jos haluaisin toiveeni toteuttaa, minun olisi lähdettävä siirtolapuutarhasta jonnekin avoimemmille nurmikoille temmeltämään. Huoh, ehkeipä toteudu tämäkään toive... 

3 kommenttia:

  1. Puhut täysin asiaa. Siirtolapuutarhasäädökset varmaan tarvitsisivat päivitystä tähän aikaan ja tälle vuosituhannelle.

    VastaaPoista
  2. Siirtolapuutarhathan syntyivät aikoinaan, jotta kaupunkilaisetkin voisivat kasvattaa vihanneksia ym. lisäravinnoksi. Silloin säännökset, mm. hedelmäpuiden ja marjapensaiden määrä, olivat perusteltuja. Tälle päivälle olisi ehkä syytä päivittää ...

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  3. Siirtolapuutarhat on niin hankalia, kun niillä on pienen ahtaan tilansa vuoksi ihan pakko olla rankat säännöt yhtenäisen ilmeen säilyttämiseksi. Yhtaikaa toivoisi asioiden olevan toisin. mutta tietää, että se on mahdotonta.

    VastaaPoista