lauantai 24. huhtikuuta 2010

Operaatio kelloköynnös, osa II

Hurjasti kasvavat kelloköynnökseni on koulittu ja ne kenottavat mökin kuistin ikkunalaudalla aurinkoon tillittäen. Ja kuten kuvasta näkyy, niihin on kasvanut iso liuta uusia pieniä sirkkalehtiä. Kuuluuko ne normikasvuun vai ei, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
 Hesarissa jatkui 18.4.2010 Jaana Laitisen kirjoittama Siemenestä siemeneksi -sarja. Nyt se oli netissä maksullisella digilehtipuolella, joten en voi linkittää sitä tähän. Tässä kuitenkin tekstistä pari lainausta, miten kelloköynnöstä oikein mallikkaasti kasvatellaan:

Kun siemenet ovat itäneet ja mullasta pilkottaa pieniä taimia, on aika koulia. Se tarkoittaa taimien siirtämistä kylvöastiasta omiin ruukkuihinsa, joissa ne kasvavat. --- Yhteen ruukkuun istutetaan yksi ison kasvin taimi tai muutama pienen kasvin taimi. Astian koko vaikuttaa määrään. - - - Taimi kasvaa parhaiten taimimullassa. Kevyen lannoittamisen voi alkaa parin viikon kuluttua. Tärkeintä on, että taimi saa runsaasti valoa.

1 kommentti:

  1. Kiitos oikein paljon tästä postauksesta! Sain ystävältäni lahjaksi hänen itsensä kasvattaman kelloköynnöksen taimen, ja nyt ihmettelen jatkokasvatuksen ja -hoidon kanssa.

    Muutenkin mukava blogi sinulla!

    T. Partsipuutarhuri

    VastaaPoista