Lapsista kaunein

Intohimo ja tekemisen halu ovat ylitsevuotavia näin kauden alussa. Käsissä syyhyää päästä tonkimaan, kääntämään, kantamaan, siirtämään, kaivamaan. Olo on omnipotentti ja tuntuu, että aikaa olisi loputtomasti. Nythän on vasta vappu ja olen tääällä lokakuun puoleenväliin saakka! Kyllä tänä kesänä ehdin aivan vaikka mitä, toteutan kaikki puutarhasuunnitelmani aiemmiltakin vuosilta, tänä kesänä ehdin vaikka kaivaa sen amerikankuopan, jota jo lapsena aloitin ja joka kulkee maapallon läpi suoraan Amerikkaan.

Alun illuusio on ihana ja voimaannuttava. 

Olen uuden äärellä, energinen, innostunut, muutoshaluinen, mull'on tulivuori sisälläin. Olen taas rakastunut ja pyyhin hikeä vaaleanpunaisten silmälasieni alta. Puutarha on kumppanina säälimätön ja vaativa. Se haluaisi kaiken aikani ja panostukseni ja ottaisi vaan lisää. Laiminlyönteihin se suhtautuu marttyyrimaisen passiivis-aggressiivisesti näyttämällä kuivahtaneelta, väsähtäneeltä, ylikasvaneelta, rikkaruohoiselta (wink wink). Kyllä kyllä, tänä kesänä saat aivan kaikkeni, minä lupaan!

Miksei aina voi olla - ei toki perjantai - vaan kevät? Kevät kun en enää kulje Hakaniemenrantaa vaan vedän keuhkot täyteen puutarhan endorfiineja ja silmät täyteen vihreää, vihreää, vihreää

Nazim Hikmetin runo hyvin kuvastaa odotusta ja kaikkea sitä ihanaa, mitä elämä tuo tullessaan:

Meristä kaunein on vielä purjehtimatta.
Lapsista kaunein on vielä kehdossaan.
Päivistä kauneimmat ovat vielä elämättä.
Sanoista kaunein jonka haluan sinulle sanoa, se on vielä sanomatta.